maanantai 26. maaliskuuta 2012

Blogi jäänyt hiljaiseloon, mutta eihän me mitään oikeastaan olla tehtykään..
Lähinnä kotona tokoiltu sisällä, Oskun kanssa tehty näyttelytreeniäkin.

Viime viikon tiistaina käytiin piiitkästä aikaa kennelpiirin vuorolla Pallohallilla Oskun kanssa. Tarkoituksena oli ottaa lähinnä näyttelyjuttuja, seisomista yms. Ajattelin että Oskun kanssa menee keskittymisen etsimiseen kauheasti aikaa, joten jätin sen takia Neon kotiin. Noh, Osku-poikahan yllätti ja käyttäytyi kuin unelma! En ikinä olisi tuosta pojasta uskonut, että keskittyminen löytyy heti. Saatiin sitten ihan urakalla treenata.

Seisominen on nyt Oskulla melko varma jo ihan tokoliikkeenäkin. Käskyn kuultuaan pysähtyy ja pysyy paikallaankin. Ei yritä ruveta istumaan vaikka ei palkkaa heti saakaan. Kärsivällisyyttä siis riittää. Kehän juokseminenkin onnistuu suht hyvin, pieniä ilopomppuja kyllä tulee ja ne pitää karsia nyt pois. Lisäksi pojalla on tietysti unelma kontakti, mutta jospa se nyt ei tuomareita niin kauheasti haittaa liikkeessä.

Otettiin myös muutama tokojuttu - seuraaminen ja käännöksiä, tiiviyttä pitää saada käännöksiin vielä lisää, mutta muuten poika kyllä tekee homman tosi hyvin, osaa jopa istua sivulle pysähdyttäessä. Paikkamakuu sujuu kans joten kuten, sitä ei olla nuin suuressa häiriössä otettu vielä. Luoksetulossa Osku jää vähän taakse, pitää kokeilla onnistuisiko paremmin tulemaan suoraan sivulle kuin eteen.. Ja sitten jatkettiin taas seisomista :)

Otettiin myös rauhoittumispätkiä, ja Osku kyllä rauhoittuu hallillakin hienosti - ei hötkyile tai ala piipata. Hermot siis kestää pikku pojalla paremmin kuin Neolla.

Sunnuntaina 25.3. käytiin Sotkamon koiraharrastajien puuhapäivässä. Molemmat koirat pääsi temppuradalla joka oli Rally-tokoa. Kontaktit ja keskittyminen molemmilla hyvät, liikeetkin meni toosi hyvin. Mitä nyt Neon kontakti oli 110-prosenttinen, ja näin ollen Neoska unohti hypätä mun kanssa esteen yli - ei muistanut eteensä katsoa :D Muuten Neo vain stressaili ja piti yrittää etsiä sen korvia ja keskittymiskykyä aika paljon. Hienosti kuitenkin saatiin muutamat tokoliikeet häiriössä. Oskarin kanssa käytiin myös näyttelytreenit ja poika oli (jos vain mahdollista) parempi kuin tiistain hallitreenissä. Nätisti on myös pöydällä käsittelyssä.

Päivän tuloksena oli siis kova pohdinta, kumman pojista ilmoitan Sotkamon toko-kokeeseen toukokuussa. Osku ei ihan vielä ole liikkeiden puolesta valmis, mutta Neo toisaalta ei osaa enää keskittyä ja häiriintyy aivan liikaa toisista koirista.. Manasin jo, etten kisaa koko bortsun perkeleen kanssa, mutta ei sitä kehtaisi kisaamattakaan jättää, sen verran hyvin treenaus kuitenkin sujuu. Samalle vklp olisi myös Oskulle näyttelyt Oulussa.. Prkl, kun ei osaa itse päättää kumpi menee tokoilemaan tuona viikonloppuna, jonkun pitäisi tehdä päätös mun puolesta.

On ne molemmat niin ylpeyden aiheita välillä, ja välillä sitten aiheuttavat "lievää" kiroilua. Loppupeleissä molemmat on vaan <3