sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesäloman avaus

Nyt on minun opiskelut muutamaa nettipalautusta vaille tältä keväältä ohi, kesällä sitten jatkuu opinnot 16 opintopisteen verran verkkokurssien muodossa. Koska kouluun ei tarvitse enää mennä, niin me pakattiin lasten kanssa koko omaisuus mukaan ja suunnattiin maalle!

Minun mummolani sijaitsee ihanan idyllisellä paikalla matalan vaaran päällä. Se on vanha maatila, alunperin minun mummun lapsuuden koti, johon sitten mummu ja ukki ovat jääneet maata viljelemään. Enää minun elämäni aikana ei karjaa ole ollut, vaan ukki ja mummu ova olleet eläkkeellä. Mummulassa on paljon maata ja piha älyttömän suuri - ympärillä on lisäksi peltoa ja omaa metsää. Tila on tällä hetkellä vanhempieni omistuksessa, kun ukki ja mummu eivät enää luonamme ole.

Viime kesänä Oskun ollessa 8-10 viikon ikäinen tulimme viettämään aikaa oikeastaan koko kesäksi tänne mummulaan, ja tänä kesänä on sama kuvio. Kaupungissa ei ole kiva olla kesällä kahden koiran kanssa, vaan paljon mielekkäämpää on olla maalla, jossa koirat saavat olla kaikki päivät irti pihalla ja itsekin saa irrottautua luonnon helmaan. Lisäksi meillä on mahdollisuus treenata tokoa ja tänä kesänä myös agilitya - minulla on oma tokohyppy ja lisäksi isäni tekee minulle agilityesteet :)

Nyt ollaan Oskun ja Neon kanssa oltu täällä pari päivää ja koirat kyllä nauttii täysillä! Kauheaa juoksemista, riehumista, leikkimistä koko ajan, ja koirista näkee miten ne nauttii. Vaikka Oskukin riehuu, ei kipuja lonkkien suhteen ole nähtävissä. Tokohyppyäkin ollaan Oskun kanssa treenattu ja hyvin sujuu ja Osku tykkää!

Tänään illalla päätin hieroa koirat kunnolla ja jumeja kyllä meinasi löytyä. Oskulla varsinkin selkä oli melko jumissa, mutta hieronnan jälkeen poika ei enää oikeastaan arastellut lihaksiaan. Neolla taas takajalat olivat kaikista eniten jumissa. Pitää nyt alkaa hieroa pienimuotoisesti esim. kerran viikossa, että pysyy poikien lihakset kunnossa.

Kesäloman aikana treenataan kauheasti tokoa, jonkun verran agilitya ja tietysti näyttelyjuttuja. Oskulle on pari näyttelyä katsottu ja mahdolliset tokokokeet - samoin Neolle. Lisäksi viikon päästä saapuu pienen pieni yllätys... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti